Järjestöjen vapaaehtoistyön kansantaloudellinen vaikutus on merkittävä ja tehokkuusero huomattava verrattuna julkisen sektorin palkkatyöhön, ilmenee Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tekemästä ja helmikuussa 2011 julkaistusta tutkimuksesta.
- Rahasumma vastaa jo ison kunnan vuoden käyttötalousmenojen loppusummaa, kertoo tutkijatohtori Juhani Laasanen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista.
Vapaaehtoistyön arvo nousee Ruralia-instituutin tutkimuksen perusteella kuusinkertaiseksi siihen sijoitettuun summaan verrattuna. Vapaaehtoistyön alkuperäinen kustannettava tuntihinta liikkuu vajaassa 2 eurossa, mutta lopullinen tuntihinta kohoaa noin 12,5 euroon tunnilta.
Vuosi 2011 on EU:n vapaaehtoistoiminnan vuosi. Vuoden tavoitteena on tuoda esiin vapaaehtoistoiminnan merkitystä, lisätä vapaaehtoistoiminnan arvostusta sekä saada uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Raha-automaattiyhdistyksen viime vuonna tekemässä selvityksessä kävi ilmi, että reilu kolmannes osallistuu Suomessa vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoistoiminnasta haetaan sosiaalisia kontakteja, vertaistukea ja yhteisöllisyyttä.
Helsingin Sydänpiirin Liekki-hanke kehittää helsinkiläisten sydänyhdistysten vapaaehtoistoimintaa yhdessä vapaaehtoistoimijoiden kanssa.
Ydinviestit |
|
|
|
|
|
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja tule käymään. Jutellaan millä tavoin voisit tulla mukaan!
marika.rosenborg(at)sydanliitto.fi tai puh. 045 6362519
